26.6.2023 Suonenjoki

Turnausraportti Suonenjoki 26.6.2023

 

Vasaman D-joukkue kohtasi maanantaina 26.6 Suonenjoella täpötäyden pesäpallostadionin edessä Sotkamon Jymyn ja Puijon Pesiksen.

Ensimmäisessä ottelussa Vasama kohtasi Sotkamon Jymyn. Jymy vei tällä kertaa pisteet lukeminen 1-0. Juoksujen ollessa ensimmäisellä jaksolla Jymylle 17-8 ja toisen jakson päättyessä tasan 8-8. Vaikka Jymy veikin tällä kertaa pisteet Sotkamoon, niin ottelu oli kuitenkin kokonaisuutena erittäin tasainen. Erittäin nousujohteista kautta pelaava Vasama nukahti ainoastaan ensimmäisen jakson kolmannella vuoroparilla Jymyn takoessa 12 juoksua. Tästä huolimatta kotijoukkue keräsi itsensä nopeasti lukkari Hilma Heiskasen johdolla. Ottelussa palkittiin Venla Vasiljev sekä Lily Bater.

Toinen ottelu Puijon Pesistä vastaan oli toisinto ensimmäisestä ottelusta. Ensimmäisen jakson Puijo vei jännittävien vaiheiden jälkeen lukeminen 12–13. Toisen jakson vei puolestaan Vasama lukeminen 5–3. Näin ollen ottelun paremmuus ratkaistiin kotiutuslyöntikilpailussa Puijon vieden sen lukeminen 3-4.  Vasaman haaviin jäi kuitenkin yksi sarjapiste. Ottelu oli erittäin tasainen ja sen ratkaisi oikeastaan muutamat pienet nukahdukset Puijon eduksi. Molemmissa otteluissa Vasaman ulkopeli oli erinomaisella tasolla lyöntipelin kuitenkin jäädessä ”vain” hyvälle tasolle. On kuitenkin aina muistettava, että vastustajan kunnioittaminen aina tärkeää ja molemmilla joukkueilla olikin varmaotteiset kopparit, jotka hieman tylsistyttivät sarjan kovalyöntisimpiä pelureita. Ottelussa palkittiin Eemeli Markkanen sekä Martti Nissinen. Molemmista otteluista erityismaininnan saavat Lily Bater ja Martti Nissinen, jotka molemmat pelasivat ensimmäiset ottelunsa D-sarjassa.

Sauli Taavitsaisen rauhallinen ja kannustava ote puree aina pelaajiin. Valmentaja professorin perusteeseihin kuuluu, että virheitä ei tarvitse kenenkään pelätä. Tulokset syntyvät vain työntekemisen ja toistojen kautta. Ottelun jälkeen Sauli puheessaan kuitenkin toi esiin, että tänään joukkue ei ollut pelin ytimessä sen vaatimalla tavalla. Katseet kuitenkin käännettiin heti tulevaisuuteen. Sauli muistutti lopuksi, että pelin sisällä oli kuitenkin lukuisia hienoja suorituksia niin sisä- kuin ulkopelissäkin.

Huomion arvoista on myös todella se, että katsomo pullisteli yleisön paljoudesta DJ Minnan nostattaessa tunnelmaa ajankuvaan kuuluvilla hiteillään. Katsojia oli kuin Suonenjoen pesäpallolegenda Timo Vihavaisen huippuvuosina Suomi-sarjassa. Saara Markkanen ja kahvion timanttinen väki oli loihtinut mitä parhaimpia herkkuja myytäväksi. Suonenjokelainen pesäpallo voi erittäin hyvin tällä hetkellä. Siitä iso kiitos kuuluu Timo Vihavaisen ja Kirsi Heiskasen jo vuosia sitten aloittamalle pohjatyölle.