10.7.2023 Joensuu

Turnausraportti 10.7.2023 Joensuu

 

Maanantaina kamppailtiin jälleen sarjapisteistä, kun SuoVan D-juniorit matkasivat sarjaturnaukseen Joensuuhun aurinkoiselle Niinivaaran hiekkatekonurmelle. Tiedossa oli täysi iltapuhde, kun vastaan asettuivat Joensuun Maila ja kivikova sarjakärki Kiteen Pallo.

Pelaajiston lisäksi mukaan lähti täysi bussilastillinen hurjasti kannustavia faneja ikähaitarin ollessa lähes vauvasta vaariin. SuoVan faniosasto on äänekkäällä läsnäolollaan saavuttanut kulttimaineen lähikuntien pesispiireissä. Pesisbuumi Suonenjoella on todellista.

SuoVa-JoMa 2-0 (6-4, 7-6)

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Joensuun Maila. Hutunkeiton voitti totutusti SuoVan kapteeni Venla Vasiljev ja pääsimme hyökkäämään sisävuorosta. 

Loimme heti kärjestä tilanteen päälle ja Eemeli Taavitsainen paukautti pallon takaa läpi. Kotiin juoksi Selma Vasiljev ja "Emu" kiersi kunniaa. Enempää juoksuja ei SuoVan osalta vuorossa nähty. JoMa teki omalla sisävuorollaan myös kaksi juoksua. Tilanne 2-2 ensimmäisen vuoroparin jälkeen.

Toisessa sisävuorossa teimme kolme juoksua. Lyöjinä Venla Vasiljev kerran ja Eemeli Taavitsainen kaksi kertaa. Kotiin juoksivat Aaro Markkanen, Toivo Snäkin ja Eemeli Markkanen. JoMa ylsi vain kahteen juoksuun omassa sisävuorossaan. Tilanne 5-4 kahden vuoron jälkeen.

Kolmannessa sisävuorossa löimme yhden juoksun. Lyöjänä Hilma Heiskanen ja tuojana Toivo Snäkin. Jakson viimeiseen ulkovuoroon lähdimme puolustamaan kahden juoksun johtoasemaa. Ulkopelimme oli täyttä timanttia lukkarimme Hilma Heiskasen johdolla ja jätimme JoMan juoksuitta. Jakso SuoValle lukemin 6-4.

Toisen jakson aloittavalla JoMa paukutti kolme juoksua. Omassa sisävuorossamme lyöntipelimme oli tahmeaa. Saimme tehtyä kuitenkin yhden juoksun, kun Eemeli Markkanen kotiutti Venla Vasiljevin.

Toisessa vuoroparissa JoMa löi yhden juoksun. Omassa sisävuorossamme Aleksi Markkanen jysäytti pallon takaa läpi. Jesse Markkanen kiiti kotipesään ja "Ale" kiersi kunnarin. Tämän lisäksi Venla Vasiljev kotiutti vielä Aleksin ja tilanteeksi kirjattiin 4-4.

Kolmanteen ja ratkaisevaan vuoroon lähdettiin kutkuttavassa tasatilanteessa. JoMa teki omalla sisävuorollaan kaksi juoksua ja siirtyi 4-6 johtoon. Kolmannessa ja viimeisessä sisävuorossa voitonavaimet olivat omissa käsissämme. Hurmoksellinen sisävuoro alkoi, kun Aleksi Markkanen kotiutti Martti Nissisen ja heti perään Aleksi juoksi harhaheitolla kotiin. Tilanne tasan 6-6. Ottelunloppu oli huikea. Kahden palon tilanteessa takapesät olivat täynnä. Lyömään asteli Aaro Markkanen. Kaksi ensimmäistä lyöntiä olivat kokeiluja. Viimeiseen lyöntiin vastustajan lukkarilta oli odotettavissa korkea tolppasyöttö. Pelinjohto sujauttikin tilanteessa lentomerkin päälle. Aaro suoritti tarvittavan lyönnin korkeaan syöttöön ja tuulennopea Selma Vasiljev juoksi kotiin. Riemu repesi SuoVan leirissä ylimmilleen. Kolme pistettä plakkariin. Vamos!

Palkitut:

I  Toivo Snäkin 
II Aaro Markkanen 

Tilastot:

Hilma Heiskanen 1/0, Venla Vasiljev 2/1, Eemeli Markkanen 1/1, Eemeli Taavitsainen 1+3/1, Jesse Markkanen 0/1, Aleksi Markkanen 1+2/3, Aaro Markkanen 1/1, Toivo Snäkin 0/2, Martti Nissinen 0/1, Selma Vasiljev 0/2


 

SuoVa-Kitee 0-2 (3-4, 3-14)

Toisessa pelissä kohtasimme sarjaa ylivoimaisesti johtavan Kiteen Pallon. Hutunkeiton vei jälleen, uskomatonta kyllä, kapteenimme Venla Vasiljev. Venla valitsi suunnitellusti sisävuoron. Suunnitelmamme oli näyttää parasta osaamistamme ja järkyttää Kiteen joukkuetta heti ensimmäisistä lyönneistä lähtien.

Suunnitelma toimi hyvin ja Eemeli Taavitsainen niittasikin pelin avausjuoksun. Kotiin kirmasi Hilma Heiskanen. Tämän lisäksi Eemeli Markkanen juoksi kotiin harhaheiton turvin. Ulkovuorossa pidimme vahvan ulkopelin ansiosta Kiteen nollilla, joten pelin alku oli loistava. Lukemat taululla Vasamalle 2-0 avausvuoron jälkeen.

Toisen aloittavalla emme saaneet hyökkäystä päälle ja jäimme sisävuorossa nollille. Kitee oli myös hankaluuksissa vahvan ulkopelimme pihdeissä. Vuoron ainut juoksu livahti Kiteelle harhaheitolla. Kahden vuoroparin jälkeen tilanne 2-1 SuoValle. 

Jakson viimeisellä sisävuorolla lyöntipelimme takkusi edelleen ja juoksutilimme karttui yhdellä juoksulla. Sekin vastustajan harhaheitosta, kotiin tuli Eemeli Markkanen. Ulkovuoroon lähdimme puolustamaan 3-1 johtoasemaa. Nyt oli huikea mahdollisuus voittaa jakso sarjan parasta joukkuetta vastaan. Ulkopelin olisi kestettävä. Kovasta yrittämisestä huolimatta joukkueemme jänne ei kestänyt ja Kitee teki vuorollaan tarvittavat kolme juoksua. Jakso KiPalle lukemin 3-4.

Toisella jaksolla joukkueemme pehmeni helteeseen. Auringonpaisteessa kaksi peliä lähes putkeen pelaaminen on kovaa leikkiä. Taistelimme sen minkä pystyimme ja jaksoimme, mutta emme pysyneet KiPan kyydissä. Jakso voitto Kiteelle lukemin 3-14. Jakson kohokohtia joukkueemme osalta olivat Eemeli Taavitsaisen takakentän puhkaisu kunnarin arvoisesti ja Eemeli Markkasen kotiutuslyönti. Juoksut toivat Venla Vasiljev ja Vili Virtala.

Palkitut 

I Hilma Heiskanen 
II Eemeli Taavitsainen 


Tilastot:

Vili Virtala 0/1, Hilma Heiskanen 0/1, Eemeli Markkanen 1/2, Venla Vasiljev 0/1, Eemeli Taavitsainen 1+2/1

Pelinjohdosta Sauli Taavitsainen kommentoi päivää seuraavasti: " Hyvä maku jäi päivästä. JoMaa vastaan pelasimme hyvää pesistä ja ansaitsimme voiton. KiPaa vastaan olimme todella lähellä voittaa ensimmäisen jakson, mutta tällä kertaa emme siinä onnistuneet. Ajoittain pelaamme todella laadukasta ulkopeliä ja kaikki tietävät lyöntivoimamme sisällä. Otteisiin täytyy vain saada tasaisuutta, kun haluamme todenteolla haastaa sarjan kärkijoukkueita.

Kiitos pelaajille! Annoitte taas kaikkenne. Kiitos fanit! Saamme teistä voimaa."

 

Joukkue on uuden haasteen edessä jo lauantaina, kun matkaamme Siilinjärvelle ja kohtaamme kivenkovat SiiPen ja Sotkamon Jymyn.