Kitee 30.06.

Suonenjoen Vasaman E-ikäiset jatkoivat pelisarjaa torstaina 30.06.2022 Kiteellä.

Pääsimme pelaamaan hienolle ja legendaariselle Rantakentälle. 

Teimme matkan Tilausajo Heikki Hännisen linja-autolla. 

Matkaan lähdettiin kovin aikaisin, koska ensimmäinen peli Joensuun Mailan E-10 joukkuetta vastaan alkoi jo klo 11.15.

Ottelun aikana Vasaman peli ailahteli hieman, mutta kokonaisuutena ottelusta jäi positiivinen kuva, vaikka JoMa olikin parempi lukemin 16-10.

Toisessa ottelussa pelasimme Sotkamon Jymyn joukkuetta vastaan. 

Jymyn rutiini osoittautui kovemmaksi ja Sotkamo oli lopulta parempi lukemin 16-8.

Päivän kolmannessa kamppailussa Vasama kohtasi kotijoukkue Kiteen Pallon. 
Vaikka päivä oli trooppisen helteinen ja päivä oli ollut pitkä niin Vasama pelasi päivän parhaan ottelunsa. Kitee on pelisarjan sarjataulukossa kärkipaikalla joten kyseessä on todella hyvä joukkue. 

Peli eteni tasaisissa merkeissä alusta loppuun ja päättyi niukkakin niukemmin Kiteen Pallon 14-13 voittoon. 

Kohtasimme päivän aikana sarjan parhaita joukkueita. Turnauspäivä osoitti sen että pystymme pelaamaan tasapäin sarjan jokaista joukkuetta vastaan. 


"Pelimme perustaso nousee päivä päivältä. Maanantaina kohtaamme Kuopiossa Puijon Pesiksen ja sen jälkeen on peleistä muutaman viikon tauko. Sinä aikana ehdimme tekemään toistoja ja käymään muutamia pelillisiä asioita läpi" pohti paluumatkalla linja-autosta tavoitettu Vasaman valmentaja/pelinjohtaja Sauli Taavitsainen

"Mukava päivä. Näistä lapsista voi tulla vielä vaikka kuinka kovia pelinaisia ja pelimiehiä, jos vaan harjoitteluintoa riittää"pohti linja-auton kuljettaja Heikki Hänninen kotimatkalla Heinäveden Nesteen kahvipöydässä. 


Suonenjoen Vasaman joukkueessa pelasivat tänään seuraavat lapset:

Selma Vasiljev 
Veikka Vasiljev
Jesse Markkanen 
Hilma Heiskanen 
Eemeli Markkanen 
Anton Vihavainen 
Aaro Markkanen 
Tomi Iivanainen 
Aino Piiroinen 
Onni Piiroinen 
Eemeli Taavitsainen 
Toivo Snäkin