Kauden päättäjäiset

Suonenjoen Vasaman pesäpalloväki vietti arvo-ottelu/kauden päätöspäivää sunnuntaina.

Vasaman kaikki (isompien ryhmän ja pienempien ryhmän) lapset yhdistettiin ja jaettiin idän ja lännen joukkueiksi kahteen tiimiin. Kentällä pelasi päivän mittaan siis noin 40 lasta, jokainen vuorollaan. Vaihtovuorossa olevat lapset toimivat sitten ottelussa tuomareina. 

Oli hienoa nähdä kuinka hyvin isommat ja pienemmät sulautuivat yhteen.

Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan ikimuistoinen kuulutuksineen ja myös musiikkimaailma oli valittu lasten toiveiden mukaisesti. Myös yleisöä oli saapunut paikalle runsaslukuisesti. Pelin tauolla katsomoon tulleet kesän pesiskerholaiset saivat palkinnot. 

Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja se huipentui idän viimeiseen tasoittavaan ja viimeisen lyöjään Jesse Markkaseen, jonka hienolla välilyönnillä Erik Vihavainen juoksi kotiin ja Itä tasoitti pelin tasalukemiin 16-16, jotka olivat sitten myös pelin päätöslukemat.

Pelin jälkeen kaikki lapset saivat palkinnon pesiskaudesta, jonka ihan jokainen todellakin ansaitsi. Kaikki lapset ovat kehittyneet valtavasti kauden aikana. Hyvä joukkuehenki on myös meidän vahvuus ja siihen tarvitaan ihan jokaista.

Erityispalkinnot jaettiin tänä vuonna seuraavasti:

Pienempien ryhmä:

Vuoden Harjoittelija: Tinja Markkanen 

Kehittynein Pelaaja: Elmo Tiitinen 

Hyvä Pelikaveri: Topias Haataja 

Isompien ryhmässä:

Vuoden Harjoittelija: Selma Vasiljev 

Kehittynein Pelaaja: Eemeli Taavitsainen 

Hyvä Pelikaveri:Jesse Markkanen 

Hyvä pelikaveri palkitut lapset äänestivät itse keskuudestaan. 

Yksi uusi erityispalkinto jaettiin vielä:

Saara ja Tuomo Markkanen saivat vuoden talkoolaispalkinnon. He toimivat taustalla todella pyyteettömästi ja käyttävät paljon aikaa pesäpalloyhteisön eteen. 

Tämäkin päivä osoitti, että pesäpallo voi Suonenjoella hyvin ja teemme hyvää työtä.

Kiitokset kaikille vanhemmille!

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille !