Juva 21.08.

G/F- joukkueemme pelikausi käytiin paketoimassa sunnuntaina 21.8. Juvalla E-harrastesarjan turnauksessa, jossa kohtasimme Juvan Pesiksen ja Puurtilan Kisa-Pojat.

Kesä aikaisemmista kohtaamisista oli tiedossa, että luvassa on hikinen ja työntäyteinen sunnuntaipäivä ulkokentällä. Oman lisämausteensa peleihin toi ykköspesän sijainti, joka oli säännöistä poiketen naisten rajojen mukainen. Se vaati nuorilta pelaajiltamme erittäin onnistuneita kentällemenolyöntejä, jotta päästiin tilanteita luomaan.

Juvan vahvaa joukkuetta vastaan taistelimme parhaamme mukaan. Vaikka vastustaja piti ottelua hallussaan, ei pelaajiemme päät painuneet, vaan koko joukkue jaksoi yrittää loppuun asti. Ottelu päättyi Juvan voittoon 16-1.

Toisessa ottelussa Puurtilan Kisa-Poikia vastaan yritteliäs ilme jatkui edelleen niin sisä- kuin ulkopelissäkin. Rohkeutta ja röyhkeyttä löytyi riittävästi ja juoksuja saatiin tehtyä viisi Puurtilan kolmeatoista vastaan.

Kauden viimeiselle reissulle päästiin melkeinpä koko joukkueen voimin, kun mukana meitä oli Ella, Veera, Tinja, Aune, Sylvi, Selma, Toivo, Joona, Elmo, Nooa, Veikka, Topias, Jere, Jesper, Emma, Emilia ja Nella. Pelinjohtajina häärivät Anton, Janne ja Juha.

Meillä on tosi reippaita, taitavia ja hyväkäytöksisiä lapsia joukkue täynnä, tällä porukalla on ollut mukava kiertää kesän pelireissuilla. Nyt aletaan teroittelemaan kynsiä ja luomaan pelikuvioita ensikesän koitoksia varten!