Kausikooste 2023
Pesiskoulutoimintamme pyörähti toukokuun puolivälin tietämillä käyntiin. Koulussa varsinaisesta pesäpallo-opista vastasivat vanhimmat juniorimme. Heidän tukenaan oli kesätyöntekijänne Sanni Korhonen, sekä alkukesän ajan Minna Laakkonen ja Riikka Iivanainen.
Pesiskoulua pidettiin kerran viikossa, reipas tunti kerrallaan. Sen lisäksi PuPen kanssa yhdessä pidettyjä pesiskouluja oli muutaman kerran kesäkuun aikana. Pesiskoulussa lapsia kävi noin 15 kesän aikana. Heistä 7 innostui harrastamisesta enemmänkin, joten heidät ilmoitimme kesällä Junnusuper-sarjaan.
JunnuSuper-turnauksissa kävimme yhteensä kolme kertaa, pari kertaa Siilinjärvellä ja kerran Kuopiossa Pelejä jokaiselle lapselle kertyi yhteensä kuusi. Näiden lisäksi järjestimme harjoitusottelut Rautalammin ja Hankasalmen pesiskerholaisia vastaan Suonenjoen kotikentällä.
Pesiskoulumme ja Junnusuper-joukkuueen selkärangan muodostivat seuraavat pelaajat:
Oona Laitinen
Ella Piiroinen
Leevi Kauhanen
Noel Ropponen
Emilia Iivanainen
Kasper Väisänen
Unto Huttunen
Lisäksi kaikkien pesiskoululaisten vanhemmat osallistuivat aktiivisesti kaikenlaisiin tehtäviin, mitä peleissä ja harkoissa vastaan tulikaan, olivat ne sitten pelinjohtoa, tuomarointia tai huoltajan tehtäviä. Kiitos kaikille vanhemmille!
Pesiskoulun lapsille tullaan järjestämään talvikaudella myös harjoituksia. Niistä tiedotamme lähempänä ajankohtaa!