F-junnut

F-juniorit

Nuorimmat sarjatoimintaan osallistuvat junnumme ovat F-juniorit. Joukkue koostuu pääasiassa 2013-2015 syntyneistä tytöistä ja pojista, lisäksi joukkuettamme täydentää aina tarvittaessa kolme 2012 syntynyttä tyttöä. Joukkueemme lapset ovat hyvin liikunnallisia, ja monelta löytyykin pesiksen kaveriksi muitakin liikuntaharrastuksia, kuten salibandyä, jalkapalloa, voimistelua, jääkiekkoa, hiihtoa ja lentopalloa.

Joukkueemme pelasi viime kesän JunnuSuper-turnauksissa pienpesistä sekä haimme pelikokemusta myös E-ikäisten harrastesarjasta. Tälle kaudelle joukkue uudistui, kun vanhimmat pelaajat siirtyivät pelaamaan E-junnuihin ja saimme joukkueeseemme kolme uutta pelaajaa viime kesän pesiskerholaisista. Nyt ovatkin pelaajamme uuden edessä, kun vastuuta ja johtajuutta on joukkueen sisällä täytettäväksi.

Ilmoittautumisemme F-ikäisten sarjaan lienee jonkinlaista seurahistoriaa, liekkö aikaisemmin näin nuoret ovat seurastamme pesiksen sarjatoimintaan joukkueena osallistuneetkaan

Talvella harjoittelimme sisällä kerran viikossa Liikuntakeskuksella. Huhtikuun lopusta alkaen olemme harjoitelleet kaksi kertaa viikossa, maanantaisin 17.30-19.00 ja keskiviikkoisin 16.30-18.00 Suonenjoen Keskuskentällä.

Joukkueemme ovet eivät missään nimessä ole suljettu uusiltakaan harrastajilta, mukaan mahtuu kyllä! Suosittelemme uusille lajista kiinnostuneille lapsille ensin Vasaman pesiskerhoon osallistumista. Sieltä saa hyvin peruspesistaitoja kartutettua ja joukkueen harjoitusvauhtiin mukaan hyppääminen on näin jouhevampaa.

Joukkueemme pelaajat kaudella 2023:

Ylärivi vas. Joona Markkanen, Toivo Huttunen

Keskirivi vas. Topias Haataja, Jesper Heikkilä, Veikka Vasiljev, Väinö Hytönen, Emilia Taavitsainen, Anni Ryyttäri.

Alarivi vas. Emma Taavitsainen, Aune Heiskanen, Sylvi Heiskanen ja Einari Hytönen.

Kuvasta puuttuvat Veera Vepsäläinen ja Ella Salpakari.

Pelinjohto/valmennus: Janne Haataja, Juha Huttunen

Joukkueen lajiasiantuntija: Kirsi Heiskanen

Joukkueenjohto: Juha Huttunen/Tuomo Markkanen

"Kesän aikana tärkeimpiä tavoitteita on, että kehitymme kauttaaltaan pelin jokaisella osa-alueella ja opimme ymmärtämään pelin taktistakin puolta hiljalleen. Toisia kannustetaan ja pelikaveria autetaan!" Tiivistää 1. pelinjohtaja Janne Haataja joukkueen tavoitteita pelikesälle.